maanantai, 28. syyskuu 2009

Syksyinen tervehdys:)

Kiitos kommenteista, kiva että joku vielä täältä löytää itselleen pohjan, vaikka niitä ei montaa olekaan, eikä lisää ole tullut vissiin vuoteen...?:) Tällä hetkellä tilanne on sellanen, että tuskin uusia pohjia tuleekaan; mun ajan vie aika tehokkaasti 2-vuotias tyttäreni, ja marraskuussa on toisen lapsen laskettu aika. Lisäksi nyt ollaan keskellä muuttohommia. Kesällä meidän naapurin asunto palo, ja meidät savustettiin pihalle siinä samassa rytäkässä. 2kk oltiin miehen isoäidin luona evakossa, ja nyt ollaan vihdoin päästy omaan uuteen kotiin. Täällä on kuitenkin paljon tekemistä, joten ymmärtänette että blogipohjien väsääminen jää nyt edelleen, ainakin toistaiseksi:) Toiveitakin saa jättää, ne saatetaan joskus täyttää, tai sitten ei:) Voi olla että ainakin seuraava vuosi on hiljaiseloa tällä rintamalla. Käyn kuitenkin silloin tällöin lukemassa kommentit, joten oikein kiva jos jätätte puumerkin jos otatte pohjia käyttöön:) Muistutan vielä, että toiveita mistään julkkis-, sarjis-, yms. henkilöistä tai hahmoista ei kannata jättää, koska niistä en pysty pohjia tekemään rikkomatta tekijänoikeuslakeja. Ja tätä en tahdo enkä aio tehdä;)

Värikästä syksyä kaikille!:)

maanantai, 13. huhtikuu 2009

Hiljaiseloa

En ole tässä "hetkeen" uusia pohjia väsäillyt, mutta olkoon nämä vanhat nyt täällä saatavilla:) Pisang Ambin Orange-pohjan koodi ei jostain syystä tullut näkyviin, mutta nyt sen pitäisi aueta uuteen ikkunaan. Kommentteja voi edelleen jättää, kyllä mä täällä aina joskus käyn kääntymässä:)

tiistai, 28. lokakuu 2008

Muistutukseksi:)

Pohjiani saa vapaasti ottaa käyttöön, vastapalvelukseksi pyydän vain että jätät viestin että olet ottanut pohjan, ja kerrot blogissasi kenen pohja on käytössäsi;) Olisihan se myös mukavaa jos liittäisit nappini/linkittäisit minut blogiisi. Nyt kun tämä pohjien tekeminen on entistä isomman työn takana, niin toivon ettet muokkaisi pohjiani. Muokkauspyyntöihin voi jättää toiveita, jos haluaisit johonkin pohjaan jotain muutoksia:) Kiitos.

maanantai, 22. syyskuu 2008

Vaahtera

Syksyn kunniaksi pitkästä aikaa uusi pohja:) Kuva on itse ottamani. Eli ei huippulaatua,mutta varmasti ainakin laillinen käyttää;)

1929440.jpg

Koodi

lauantai, 31. toukokuu 2008

Täällä ollaan, vaikka mitään ei tapahdu:)

En oo pitkään aikaan tehnyt pohjia, on jotenkin inspis kateissa... Mutta en viitsi sulkeakaan tätä blogia, on täällä nuo muutama pohja, jos joku haluaa ottaa käyttöön:) Eikä sitä tiedä jos vaikka innostuu joku päivä;) Lueskelen kommentteja silloin tällöin, eli niitä saa ja on myös toivottavaa jättää edelleen, varsinkin jos jonkun pohjan suuresta valikoimastani (;D) ottaa käyttöön:)
 Edelleenkin saan silloin tällöin kyselyjä sellaisista pohjista, joissa esiintyisi joku julkkis/piirroshahmo/muu "laiton kuva". En halua olla tökerö, mutta painotan nyt, että on turha edes kysyä voisinko tehdä sellaista pohjaa, koska en voi. En voi vaikka haluaisinkin. Muita toiveita saa jättää edelleen, onpahan sitten jotain ideoita jos joku päivä innostun taas:)